Uuden aikataulukauden
vaikutuksia
Aikataulukukkasia ja muita poimintoja syyskuussa voimaantulevan aikataulun mukaan. Poiminnat ovat aikataulujen numerojärjestyksessä. Uusi aikataulu astuu voimaan 3.9.2006.
Paluu Rataverkko.fi pääsivulle.
Taulu 3 HELSINKI–TAMPERE-HELSINKI
Pendolino ei pysähdy Hämeenlinnassa
Helsinki–Tampere välillä pendolinojen lukumäärä kasvaa. Samalla IC-junayhteyksien määrä säilyy lähes samana kuin aikaisemmin pika- ja IC-junilla. Uusi aikataulu sisältää myös oleellisen huononnuksen: Viimeinen yhteys Tampereelta Hämeenlinnaan lähtee jo 22.02, eli tuntia aikaisemmin sillä Kuopiosta Jyväskylän kautta tuleva IC muuttuu pendolinoksi. Pendolinot taas eivät pysähdy Hämeenlinnassa. Myös työmatkalaisia maanantaista perjantaihin palvelevan pikajunaparin P171 / P162 poistuminen vaikeuttaa työmatkaliikennettä. Hämeenlinnalaiset saavat tilalle sähkömoottorijunayhteyden Riihimäelle, josta vaihtoyhteys R-junalla Helsinkiin. Tämä sähkömoottorijuna lisää kuitenkin yhteyden niin turenkilaisille kuin myös ryttyläläisillekin.
Taulu 5 HELSINKI–VAASA-HELSINKI
Aamuyhteys Helsingistä 1,20 h myöhempi
Helsingistä klo 5.30 Ouluun lähtevä Pendoliino S47 poistuu. Samalla myöhentyy jatkoyhteysjuna Seinäjoelta Vaasaan, jonka tuloaika on 9.12. Helsingistä klo 6.00 lähtevältä ja syyskuun alusta kulkuun tuleva yhteys on perillä Vaasassa 10,33, eli 1 h 20 min myöhemmin. Uusi yhteys Vaasasta aamulla pendolinolla nopeutuu Seinäjoelta eteenpäin myös puolella tunnilla. Yhteys on vaihdollinen.
Taulu 7 HELSINKI–KEMIJÄRVI / KOLARI–HELSINKI
Kemijärven yöjuna lakkaa
Yöjunayhteys Helsingistä päättyy Kemijärvelle, josta vaihtoyhteys Kemijärvelle siitäkin huolimatta, että Kemijärven makuupaikat ovat loppuunmyytyjä sesongin ulkopuolellakin.
Aamujunayhteys Turusta Ouluun on suora. Sen sijaan Helsingistä tulevat joutuvat vaihtamaan Tampereella junaa. Vaihto poistuu Helsingistä Jyväskylään matkustavilta. Lisäksi aamupendolino S 47 muuttuu IC-junaksi ja myöhentyy Tampereen pohjoispuolella hieman yli tunnilla. Junan matkustajamäärät ovat tiettävästi olleet maanantaiaamuja lukuun ottamatta hyvin pienet.
Taulu 9 TURKU SATAMA–JYVÄSKYLÄ–JOENSUU–JYVÄSKYLÄ–TURKU SATAMA
Sisämaan yöjunat poistuvat
Yöjunan lopettaminen poistaa junayhteyden Tamperetta kauempaa (Jyväskylästä, Pieksämäeltä ja Joensuusta) Turun satamasta lähteviin aamulaivoihin. Ensimmäinen juna on perillä Turussa vasta laivojen lähdettyä (Viking 8.45, Silja 9.10; juna on Turun asemalla 9.09). Yhteyden vaikeutumisen vaikutuksia arvioitaessa tulee huomata, että Silja ei talviaikana aja Turusta klo 18.30 Värtanille vaan Kapellskäriin. Pieksämäelle juna lähtee satamasta klo 17.36 ja pääasemalta 17.46 (laivojen tuloajat ovat Silja talviaikana klo 17.00, kesällä 20.10, ja Viking 19.50). Paluusuunnassa viimeinen junayhteys Jyväskylään lähtee 19.37. Yhteyksien katkeaminen siirtänee laivamatkustajat myös toisessa suunnassa pois rautateiltä.
Lievestuore ja Hankasalmi menettävät myös yhteyksiä IC 823 / IC 98 -junien muuttuessa pendolinoiksi. Samasta syystä illan viimeinen yhteys Kuopion ja Tampereen väliltä Hämeenlinnaan poistuu..
Taulu 11 Tampere – Haapamäki – Seinäjoki –HAAPAMÄKI–TAMPERE
Katkeavia yhteyksiä
Taajamajunan 427 tuloaika Haapamäelle on 21.39. Viimeinen juna Keuruun ja Petäjäveden kautta Jyväskylään lähtee jo klo 21.14, jolloin yhteys katkeaa. Tämä näkyy junan 427 matkustajamäärissä ainakin Vilppula–Haapamäki välillä.
Moottorivaunu ajetaan illalla tyhjänä Haapamäeltä Vilppulaan, vaikka aikataulun mukaisena matkustajajunana olisi saatu yhteys Seinäjoen suunnasta Vilppulaan. Junissa 424 ja 428 on Vilppulaan jääjiä kohtuullisen paljon.
M420 on käytännössä tyhjävaunujuna Seinäjoen ja syyskuusta lähtien Haapamäen ja Vilppulan välillä. Käytännössä aamukäynti Haapamäellä palvelee vain 0–4 matkustajaa, joista yksi kansanedustaja.
Taulu 12A HELSINKI–RIIHIMÄKI–KOUVOLA–RIIHIMÄKI–HELSINKI
Taajamajunien luku kasvaa
Taajamajunien lukumäärä kasvaa yhteen junaan tunnissa, jotenka vaihtoyhteydet Lahteen ja Riihimäeltä pohjoiseen säilyvät kaukojunien siirtyessä oikoradalle. Samalla myös Riihimäen ja Lahden välinen osuus siirtyy Helsingin lähiliikennealueeseen. Käytännössä junatarjonta kasvaa maanantaista perjantaina väliliikennepaikoilla 15–18 ja on tiheäpää kuin uuden oikoradan väliasemilla (10) junaa.
Taulu 13 HELSINKI–KOUVOLA–KUOPIO–OULU–ROVANIEMI–OULU–KUOPIO–KOUVOLA–HELSINKI
Ainoa Iisalmen pohjoispuolelle menevä vaihdoton yhteys katoaa
Ainoa vaihdoton yhteys Iisalmen pohjoispuolelle poistuu (Vaihto Kouvola), vaikkakin yhteys nopeutuu. Lisäksi Kainuusta (Kajaanin suunnalta) ei pääse enää aamulla Ouluun juuri yöjunan loppumisen vuoksi. Mitään korvaa junaa ei tähän suuntaan tule, sillä poistuva makuuvaunuyhteys Kajaanista etelään korvautuu vaihdollisella yhteydellä Oulun kautta.
Taulu 14 HELSINKI–SAVONLINNA / –JOENSUU–NURMES-JOENSUU– / SAVONLINNA–HELSINKI
Junatarjonta Savonlinnaan kasvaa
Junatarjonta Parikkalan ja Savonlinnan välillä kasvaa. Junilta on myös yhteys jokaiselle Karjalan radan junalle lukuun ottamatta junaa S 1 suunnassa Joensuu–Savonlinna ja IC 4 suunnassa Savonlinna–Helsinki.
Taulu 18A KUOPIO–IISALMI–YLIVIESKA–OULU–YLIVIESKA–IISALMI–KUOPIO
Ei enää aamuksi etelästä Iisalmen-Ylivieskan radan asemille
Savon radan yöjunan loppuminen poistaa yhteyden aamujunalle 491 Iisalmesta Ylivieskaan. Siksi juna jää palvelemaan käytännössä vain välin Iisalmi – Ylivieska matkustajia sekä niitä, jotka vaihtavat Ylivieskasta pohjoiseen (403 Rovaniemelle klo 7.49) ja etelään (IC 48 Helsinkiin klo 8.25). Vastaavasti iltajuna 496 Ylivieskasta menettää yöjunayhteyden etelään.
Yöjunayhteyksien puuttumien näkynee junien matkustajamäärissä ja saattaa johtaa liikenteen supistuksiin tai jopa lakkautukseen.
Lähteet
VR OY:n taskuaikataulu 8.1.2006 - 2.9.2006
VR:n ennakkoaikataulu 3.9.2006 alkaen
Sivu on tehty 30.7.2006 TN/AA.